• Matin kohtalo

    Minä halusin nuorena saada oman kissan ja perheemme koirakin kaipasi kaveria. Niinpä meille sitten muutti Matti. Hän oli alunperin sisäkissa. Minä olin itse aina ollut sitä mieltä, että kissat eivät saa ulkoilla valvomatta ja vaadin, että Matin pitäisi saada olla sisäkissa. Kerran perheemme lähti lomareissulle ja sisareni jäi kotiin kissavahdiksi. Matti yritti aina livahtaa…

  • Kansalaisaloite kissoista oli valiokunnan kutsumien asiantuntijoiden käsittelyssä

    Perjantaina 24.10.2025 klo 9 Maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti julkisen kuulemisen koskien kansalaisaloitettamme “Kissojen vapaana pitäminen kiellettävä”. Paikalla oli aloitetta edustamassa pitkän linjan eläinsuojeluaktiivi Jenni Laamanen Kissavastuusta sekä seuraavat tahot: •⁠ ⁠Maa- ja metsätalousministeriö: erityisasiantuntija Tiina Pullola ja hallitussihteeri Karin Cederlöf•⁠ ⁠Poliisihallitus: poliisitarkastaja Konsta Arvelin•⁠ ⁠Suomen riistakeskus: riistapäällikkö Mikko Toivola•⁠ ⁠SEY Suomen eläinsuojelu ry: asiantuntijatyön…

  • Kokemuksia vapaasti ulkoilevan kissan aiheuttamasta sijaisaggressiosta

    Meidän kissamme Elli ja Nemo ovat äiti ja poika, jotka olivat ennen todella läheisiä toisilleen. Kaikki muuttui marraskuun lopulla 2024, kun pihallamme alkoi jatkuvasti kulkea vapaasti ulkoileva kissa, joka lopulta keksi tulla ikkunalaudoille tuijottelemaan sisälle. Erityisesti Nemo koki turvattomuutta reagoi tähän voimakkaasti ja lopulta tapahtui se pahin, eli omien kissojemme välille syntyi vakava sijaisaggressiosta…

  • Vieraan kissan terveydentilan todellisuus

    Monesti kissojen vapaan ulkoilun kannattajat tuo esiin näkemyksensä siitä, miten vierasta ulkoilevaa kissaa katsomalla voitaisiin tehdä päätös, että kyseessä on hyväkuntoinen ja terve kissa. Se on kuitenkin tosiasia, että näin ei todellisuudessa ole. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, jos kissasta näkee ulospäin sen olevan sairas, niin kyse voi pahimmillaan olla niin vakavasta sairaudesta, että kissan hyvinvoinnin ja…

  • Mistä kissapopulaatiot saavat alkunsa?

    Kissapopulaatiolla on lähtökohtaisesti aina omistaja. Pihapiiriin kertyvä populaatio Tyypillisin esimerkki kissapopulaation alusta on sellainen, että pihapiiriin alkaa ilmestyä vieraita, leikkaamattomia kissoja. Joku ihminen ryhtyy ruokkimaan niitä, mutta ei ota kissoja varsinaisesti lemmikeikseen tai huolehdi niistä muuten esimerkiksi leikkauttamalla. Kissoihin ei muodosteta välttämättä sen kummempaa suhdetta, että ne ottaisi esimerkiksi sisälle asuntoonsa talven ajaksi. Kun…

  • Pepsi, joka teki minusta kissaihmisen ja puolestapuhujan

    Pepsi oli musta pikkuinen rääpäle, joka eli ensimmäiset kuukaudet puoliksi villiintyneenä pyhtääläisellä maatilalla. Pennun ensikosketus ihmiseen oli kun joku nappasi häntä niskasta ja onki pois viljasiilosta, jonka pohjalla emo yritti kannatella pikkuistaan. Siilon pohjalla oli vettä, joten hukkumisen uhka oli todellinen. Pepsi syntyi onnekseen kesällä. Luovutusiässä hän muutti kiltin kissakokeneen miehen rakkaaksi lemmikiksi. Minä…

  • Vaara hiipii ikkunasta

    Perheeseemme kuuluu pieni koira ja lemmikkilintuja. Asuimme tapahtuman aikaan rivitalossa Turussa alueella, jossa on paljon kaupungin hälinää; isoja teitä ja paljon liikennettä. Tällaisella alueella ei uskoisi kenenkään päästävän mitään lemmikkiä kuljeksimaan yksikseen, mutta niin vain ihmiset ovat ajattelemattomia. Oli jokaviikkoinen siivouspäivä ja kaikki lintumme oli laitettu häkkeihin. Kun lintujen huone oli siivottu, kaikki ikkunat…

  • Mossen tarina

    Metsän reunassa pikkukaupungin liepeillä on talo, jossa asuu kolme kissaa. Talon takana on tarha, jossa kissat voivat ulkoilla ja katsella elämää kankaalla, jossa kuljeskelevat niin peurat, jänikset, oravat kuin supikoirat.  Eräänä iltana metsän eläinten joukkoon ilmestyi erikoinen kulkija: creme-valkoinen, raidallinen, paksuposkinen kolli. Kolli alkoi liikkua tarhan liepeillä öisin ja kertoa olemassaolostaan ja reviiristään kovaäänisesti.…

  • Voi onni ja autuus!

    Olen asunut iät ja ajat maaseudulla, jossa kissat kulkevat vapaana – myös tontillani ja lampolassani, vaikka en niin tahtoisi. Muun muassa kilometrin päässä sijaitsevalta lypsykarjatilalta pihallani vieraili aivan liian usein navettakissa, joka ei aidatulle pihalleni tai lampolaani ollut lainkaan tervetullut. Muutin viitisen vuotta sitten naapurikuntaan ja hämmästelen edelleen sitä, että ihan lähitienoilla ei seikkaile…

  • Miksi maatalon tytöstä tuli sisäkissojen omistaja? Osa 3

    Ensimmäisen ja toisen osan pääset lukemaan tästä: Osa 1: Miksi maatalon tytöstä tuli sisäkissojen omistaja?https://kissavastuu.fi/2025/02/20/miksi-maatalon-tytosta-tuli-sisakissojen-omistaja/ Osa 2: Miksi maatalon tytöstä tuli sisäkissojen omistaja? Osa 2https://kissavastuu.fi/2025/06/06/miksi-maatalon-tytosta-tuli-sisakissojen-omistaja-osa-2/ Kun olin vauva, äitini oli laittanut minut talon eteen ulos nukkumaan vaunuihin ja meni itse sisälle tekemään kotitöitään. Minua kaksi vuotta vanhempi isosiskoni tuli sanomaan äidille, että kisu leikkii…