Puretaan kissamyyttejä! Osa 3

•

Kolmannessa osassa perehdymme kissamyyttiin: “Kissan täytyy saada pyydystää oikeaa saalista, eikä sitä voi korvata leluilla”

Vaikka kutsummekin leluhiirtä jahtaavaa kissaa “leikkiväksi”, on saalista muistuttavan lelun perässä juokseminen todennäköisesti melko puhdasta saalistuskäyttäytymistä. Käyttäytyminen liittyy siis ravinnonhankintaan, eikä ole leikkiä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Säännöllinen saalista muistuttavan lelun vaaniminen ja jahtaaminen voi vähentää sekä sisäkissan ongelmalliseksi koettua käyttäytymistä että valvomatta ulkoilevan kissan kotiin tuomien oikeiden saaliseläinten määrää. Jos kissa kokisi pakottavaa tarvetta juuri aidon saaliin pyydystämiseen, ei keinotekoisen saaliin jahtaamisella välttämättä olisi tällaista vaikutusta.

Kaikki saalistukseen viittaava aktiviteetti ei kuitenkaan ole kissalle saman arvoista. Lelun tulee muistuttaa kooltaan, liikkeiltään ja muilta ominaisuuksiltaan oikeaa saalista, mieluummin hiirtä kuin esimerkiksi rottaa. Kissa kyllästyy leluun nopeasti, joten riittävä vaihtelu on tärkeää. Leikkituokion tulisi myös kestää vähintään viisi minuuttia kerrallaan. Saaliin kiinniottovaihetta mukailevan aktiviteetin ohella on tärkeää tarjota kissalle virikkeitä, jotka kannustavat sitä tutkimaan ympäristöään.

Jos kissa ei ole kiinnostunut jahtaamaan leluhiirtään, on tarpeen tarkastella tilannetta kissan näkökulmasta ja pyrkiä paikallistamaan kiinnostuksen puutteen taustalla vaikuttava juurisyy. Syy löytyy todennäköisesti jostain muualta kuin siitä, ettei kissa pääse pyydystämään aitoa saalista.

Vieraskynäilijä, Sari Toivola
SEY Suomen Eläinsuojelu

Lähdetiedot

Cecchetti ym. (2021). Provision of High Meat Content Food and Object Play Reduce Predation of Wild Animals by Domestic Cats Felis catus. Current Biology 31, 1107–1111. DOI: 10.1016/j.cub.2020.12.044

Gajdoš Kmecová ym. (2021). Are These Cats Playing? A Closer Look at Social Play in Cats and Proposal for a Psychobiological Approach and Standard Terminology. Front. Vet. Sci. 8:712310. DOI: 10.3389/fvets.2021.712310

Hall ym. (2002). Object play in adult domestic cats: the roles of habituation and disinhibition. Applied Animal Behaviour Science 79 (2002) 263–271. DOI: 10.1016/S0168-1591(02)00153-3

Sarah L. Hall & John W.S. Bradshaw (1998). The influence of hunger on object play by adult domestic cats. Applied Animal Behaviour Science 58 1998 143–150. DOI: 10.1016/S0168-1591(97)00136-6