Kissavastuu

  • Joka ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sitä

    Isäni eli lapsuuttaan 40-luvulla. Hän kertoi minulle, että pelkäsi koulumatkoillaan koiralaumoja. Tuolloin oli tavallista päästää koira ulko-ovesta vapaasti ulkoilemaan. Yksinään ne olivat usein kilttejä ja antoivat silittää, mutta laumassa ne olivat pelottavia ja saattoivat olla vihaisia, jopa hyökätä kimppuun. Koirat myös lisääntyivät vapaasti. Parittelevia, toisiinsa lukkiutuneita koiria näki usein ja pentuja ilmestyi milloin mistäkin.…