Olemme asuneet nykyisessä kodissamme vajaat kolme vuotta. Talo on ihana ja pienen paikkakunnan luoma turvallinen ilmapiiri on juuri sitä mitä kaipasimme. Kaikki palvelut ovat lähellä ja lapsien koulu on osoittautunut lähes täydelliseksi.
Varjoksi on muodostunut, ainakin minulle täysin yllättävä asia. Kissat. Tai ei oikeastaan kissat vaan niiden oletetut omistajat.
Paikkakuntamme sosiaalisen median kanavista on tullut selväksi, että huomattava osa asukkaista pitää täysin normaalina kissojen vapaana kulkemista. Samalla tavalla myös kissojen säännölliset katoamiset ovat heidän mielestään täysin normaalia. Sosiaalisessa mediassa näihin katoamisiin reagoidaan tyypillisesti siten, että keskitytään yksinomaan omistajan kokemaan suruun ja menetykseen. Omistajalle lähetetään runsaasti virtuaalisia ”jaksuhali” -viestejä ja hänen tilannettaan surkutellaan, mutta itse kadonnutta kissaa ei huomioida juuri lainkaan, korkeintaan todetaan sen olleen hyvä ja terve kissa.
Tämä suhtautumistapa kissojen katoamisiin kertoo laajemmasta ongelmasta: kissoja ei arvosteta yksilöinä, vaan ne nähdään pikemminkin korvattavina omaisuushyödykkeinä. Kun omistajan suru on lievittynyt ja huomion tarve täyttynyt, hankitaan yksinkertaisesti uusi kissa, joka lasketaan sitten kulkemaan vapaana edeltäjiensä tavoin. Tämä jatkuva kierto korvaa menetetyn kissan aiheuttaman tyhjiön, mutta jättää huomiotta itse ongelman ytimen: kissojen vapaan liikkumisen vaarat.
On selvää, että kissojen vapaa kulkeminen altistaa ne monille uhille. Liikenneonnettomuudet, keli, petoeläinten hyökkäykset, tartuntataudit ja muut vaarat vaanivat vapaana liikkuvia kissoja. Lisäksi vapaana kulkevat kissat voivat aiheuttaa haittaa myös ympäristölleen esimerkiksi saalistamalla lintuja ja muita pieneläimiä.
”Meillä täällä maalla on aina ollut tapana…” on valitettavan yleinen tekosyy maaseudulla asuvien keskuudessa. Tällä lauseella voidaan oikeuttaa monenlaisia tekoja ja toimimattomuuksia, jotka eivät välttämättä ole lain tai edes hyvän maun mukaisia.
Ajatellaanpa esimerkiksi autoilua. ”Ei täällä maalla ole niin tarkkaa, että ajaako joku päissään autollaan baarista kotiin”, saatetaan todeta, vaikka rattijuopumus on vakava rikos ja vaarantaa ihmishenkiä kaikkialla Suomessa. Samoin ajoneuvojen kuntoon liittyvät laiminlyönnit voidaan kuitata vastaavanlaisella asenteella: ”Ei täällä maalla ole niin tarkkaa, onko ajoneuvot lainmukaisia ja katsastettuja”. Katsastamattomalla autolla ajaminen on kuitenkin riski niin kuljettajalle itselleen kuin muille liikenteessä oleville.
Ympäristöön liittyvät kysymykset ovat myös alttiita maalaiselämän ”rennommalle” otteelle. Jätteiden käsittelyyn liittyvät laiminlyönnit, kuten ongelmajätteiden kaataminen luontoon, ovat valitettavan yleisiä. ”Meillä täällä maalla on aina ollut tapana kaataa jätteet kuoppaan”, saatetaan sanoa, vaikka ympäristörikokset ovat vakavia ja niillä voi olla pitkäaikaisia seurauksia. Myös rakentamiseen liittyvät luvat ja määräykset voidaan ohittaa samalla asenteella: ”Kuka nyt täällä maalla välittää, mikäli joku mökin rakentaa ilman lupia”. Luvaton rakentaminen on kuitenkin laitonta ja voi aiheuttaa ongelmia niin rakentajalle itselleen kuin ympäristöllekin.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Eläinten laiminlyönti, naapuririitojen välinpitämättömyys, metsästysrikkomukset ja lasten kurittamiseen… Kaikki nämä ja monet muut asiat voidaan yrittää lakaista maton alle vetoamalla maaseudun ”erityispiirteisiin” siihen, miten ”näin on aina tehty”.
Taajama-alue omakotitalojen ja rivitalojen sekamelskana ei mielestäni vastaa maaseudun rauhaa ja avaruutta. Se, että naapurit päivittävät sosiaaliseen mediaan elävänsä maaseudulla, on hämmentävää. Ehkä heille omakotitalo ja pieni piha riittävät luomaan illuusion maalaiselämästä, vaikka todellisuudessa he asuvat tiiviisti rakennetulla alueella, jossa naapurit ovat lähes kiinni toisissaan.
Tämä ”maaseutuharha” näkyy myös ihmisten kiinnostuksessa toistensa asioihin. Jatkuva ”heippalaputus” ja naapureiden elämän seuraaminen sosiaalisen median kautta tuntuvat olevan arkipäivää. Ehkä tämä on heidän käsityksensä luoda yhteisöllisyyttä ja kokea kuuluvansa johonkin, vaikka se tapahtuukin toisten elämää tarkkailemalla.
On kuitenkin outoa, että tällaista käytöstä pidetään jotenkin maalaiselämään kuuluvana. Maaseudulla ihmiset kyllä tuntevat toisensa ja auttavat toisiaan, mutta he myös kunnioittavat toistensa yksityisyyttä. Taajamassa sen sijaan yksityisyys tuntuu olevan harvinaista herkkua, kun naapurit ovat jatkuvasti tietoisia toistensa tekemisistä.
Silti juuri täällä vedotaan “maalla” asumiseen, eteenkin kissoihin liittyvissä asioissa.
Tämä valitettava tilanne on johtanut siihen, että alueella liikkuu runsaasti valvomattomia ”maalaiskissoja”, jotka vaeltelevat vapaasti myös toisten pihoilla, kuten meidänkin. Meidän kissoillamme on rajoitettu ja valvottu ulkoilu; joko ulkoilemme niiden kanssa valjaissa tai sitten ne saavat olla ulkotarhassa.
Ulkotarhan käyttöä kuitenkin rajoittaa merkittävästi näiden vapaasti liikkuvien kissojen läsnäolo. Nämä kissat kulkevat jatkuvasti pihallamme, merkkailevat reviiriään, käyttävät lastemme hiekkalaatikkoa vessanaan ja aiheuttavat muuta ei-toivottua häiriötä.
Tämä kaikki aiheuttaa meidän kissoillemme huomattavaa stressiä. Kissamme joutuvat myös jatkuvasti näiden vapaasti liikkuvien kissojen häirinnän kohteeksi, kun ne ovat ulkotarhassa. Aidan läpi on käyty useita rähinöitä, mikä on erittäin huolestuttavaa.
Paikallisessa sosiaalisessa mediassa kissaa koskevien ongelmien esiin nostaminen johtaa usein voimakkaisiin vastareaktioihin. Kysymyksiä esittävät henkilöt voivat joutua syytetyiksi ”kissavihaajiksi” tai jopa omien kissojensa pahoinpitelijöiksi, koska he eivät anna lemmikkiensä ulkoilla vapaasti ilman valvontaa. Joissakin tapauksissa keskustelu johtaa jopa kyselijän mielenterveyden epäilyihin.
Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että väittävät, että näiden ”irtokissojen” ampuminen on oikeutettua, jos ne tulevat heidän omalle maalleen. Tämänkin argumentin pystyy perustelemaan “täällä maalla on aina ollut tapana”.
“Mutta kun ne kissat pitää hiiret aisoissa”. Näin lähtee se kierros uudelleen alusta liikkeelle.
Tämä osoittaa, kuinka polarisoivia ja kiihkeitä keskustelut kissan ulkoilusta ja sen valvonnasta voivat olla. Tunteet ohjaavat ikävä kyllä ajatuksia.
Keskustelussa kissan ulkona pitämisen puolesta ja vastaan unohtuvat usein kaksi olennaista asiaa. Ensinnäkin kissan terveys ja hyvinvointi. Kissan ulkona pitäminen, erityisesti talvella, voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Paleltumisvammat korvissa ja tassuissa ovat vain yksi esimerkki. Kissa voi myös sairastua erilaisiin infektioihin, loisiin tai saada vammoja taisteluissa muiden kissojen tai villieläinten kanssa. Lisäksi liikenne on jatkuvasti kasvava uhka kissoille kaikkialla, myös maaseudulla.
Näihin liittyvät eettiset näkökohdat jäävät usein huomiotta. Onko oikein pitää kissaa ulkona ympäri vuoden, alttiina sääolosuhteille, petoeläimille ja muille vaaroille? Vaikka kissat ovatkin sopeutuvaisia eläimiä, ne tarvitsevat silti suojaa, lämpöä ja hoivaa. Kissan ulkona pitäminen voi aiheuttaa sille stressiä, ahdistusta ja pelkoa.
Näitä argumentteja ei kuitenkaan aina kuunnella tai oteta huomioon. Jotkut ihmiset uskovat edelleen, että kissojen kuuluu elää ulkona ja että ne pärjäävät siellä hyvin. Tämä asenne on kuitenkin vanhentunut ja perustuu usein väärinkäsityksiin kissan tarpeista ja käyttäytymisestä.
Toinen seikka, joka usein jää huomiotta, on omistajan vastuu lemmikistään. Kissa on eläin, ja sen hyvinvointi on täysin omistajansa vastuulla. Valitettavasti tämä näyttää unohtuvan monilta kissanomistajilta.
Omistajan vastuuseen kuuluu huolehtia kissan perustarpeista, kuten ruoasta, vedestä ja suojasta. Kissan terveydenhuolto on myös omistajan vastuulla, mukaan lukien rokotukset, madotukset ja eläinlääkärin tarkastukset tarvittaessa. Lisäksi omistajan on valvottava kissaansa, jotta se ei aiheuta vahinkoa muille eläimille tai ihmisille. Kissan ei tulisi päästää vapaasti kulkemaan alueilla, joilla se voi joutua vaaraan tai aiheuttaa häiriötä.
Omistajan vastuu kattaa myös kissan aiheuttamat vahingot. Jos kissa esimerkiksi vahingoittaa toisen omaisuutta, omistaja on korvausvelvollinen. On myös tärkeää muistaa, että kissan hylkääminen on eläinsuojelurikos. Kissa on elävä olento, joka tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa koko elämänsä ajan. Lemmikin ottaminen on päätös, joka tulee tehdä harkiten ja vastuuntuntoisesti.
On ensiarvoisen tärkeää muistaa, että lait ja säännöt koskevat jokaista Suomessa asuvaa riippumatta siitä, asuuko hän kaupungissa tai maaseudulla. Näkemys meidän paikkakuntamme maaseudun rauhasta ja vapaudesta ei oikeuta vastuuttomuuteen tai välinpitämättömyyteen. Yhteiskuntamme käsitykset ja arvot ovat kehittyneet ajan myötä parempaan suuntaan, ja esimerkiksi lasten fyysinen kurittaminen on nykyään yleisesti tuomittavaa.
Tämän vuoksi onkin hämmentävää, että viaton pieni kissa voi yhä olla vailla kunnollista lainsuojaa ja alttiina vanhentuneiden uskomusten haitallisille seurauksille.
Teksti: Maalaistollo
Kirjoittaja on Kissavastuun vieraskynäilijä. Kirjoitus on osa sarjaa, jossa eri taustoista tulevat kirjoittajat jakavat näkemyksiään kissoista ja niiden hyvinvoinnista. Onko sinulla kissoihin liittyvä kertomus, jonka haluaisit jakaa muillekin? Ota yhteyttä: kissavastuu.info@gmail.com