Kissavastuun takana on joukko aktiiveja, jotka rakastavat kissoja ja haluavat edistää kissojen hyvinvointia ja turvallista elämäntapaa. Alla mainittujen henkilöiden lisäksi mukana on muutamia henkilöitä, ketkä pysyttelevät anonyymeinä.

Jarkko Koskinen
on yrittäjä, entinen toimittaja ja aktiivinen somevaikuttaja. Hänen kotonaan asuu yksi kissa, joka ulkoilee satunnaisesti valjaissa, tosin Hänen korkeutensa (eikä nyt puhuta Jarkosta) ei hirvittävästi pidä ulkoilusta, mutta sopivalla säällä hän liikkuu puutarhassa hetken aikaa ulkoilmaan tutustuen. Jarkko on myös alkuperäinen aloitteentekijä kansalaisaloitteessa Kissojen vapaana pitäminen kiellettävä, jonka taustoihin ja tarkempiin perusteluihin voit tutustua täällä. Yleisen aktivismin & työnteon lisäksi Jarkko viettää aikansa tutustuen käsityöläisoluisiin ja rauhallisiin kävelyihin merenrannalla.

Elina Tuukkanen
on ollut eläinrakas jo lapsuudesta lähtien ja kissoilla on hänen sydämessään aivan erityisen suuri paikka. Hän toimii sijaiskotina kodittomille kissoille ja jakaa kotinsa yhden rescuekissan ja kahden rodatzi-kotilon kanssa. Elina valjasulkoilee kissansa kanssa ja suunnittelee parhaillaan ulkotarhaa. Luonto on hänelle tärkeä voimavara, ja metsässä kulkiessaan hän kokee saavansa syvää rauhaa. Vapaa-ajallaan Elina pelaa salibandya kolmosdivarissa ja kuuntelee true crime -podcasteja.

Emmi Manninen
on filosofian maisteri, biologi ja toimittaja. Ennen freelance-toimittajavuosia hän on työskennellyt muun muassa kotieläinten käyttäytymisen ja hyvinvoinnin tutkijana Helsingin yliopistossa sekä tuotantoeläinbiologina ja toimittajana eläinsuojelujärjestöissä. Emmi on toiminut vapaaehtoisena eläinsuojelujärjestöissä useita vuosia. Hänellä on ollut kissa sekä hän on toiminut kodittomien kissojen sijaiskotina. Emmin lemmikkimotto on, että mikään lemmikki ei kuulu kulkemaan valvomatta luonnossa, varsinkaan petoeläinlajeihin kuuluva ja varsinkaan luonnoneläinten pesimäaikaan. Vapaa-ajalla Emmi retkeilee luonnossa ja katsoo riikinruotsalaisia sarjoja.

Hanna Katajisto
tunnetaan somessa kissojen arvon puolestapuhujana. Hän tekee vapaaehtoistyötä eläinsuojeluyhdistyksellä ja toimii sijaiskotina kodittomille kissoille. Hannalla itsellään on neljä kissaa, joista kolme on rescue-taustaisia. Kissat ulkoilevat suurella verkotetulla parvekkeella. Hannan lapsuudenkodissa maaseudulla oli kissojen lisäksi nautoja, hevosia, kaneja ja koira. Vapaa-ajallaan Hanna kuuntelee mielellään äänikirjoja ja käy kuntosalilla.

Hanna Strömberg
on tehnyt jo 20 vuoden ajan monipuolisesti eläinsuojelutyötä kissojen ja koirien parissa. Hänellä on kolme kissaa, joista kaksi on rescue-taustaisia. Kissoilla on mahdollisuus ulkoilla turvallisesti aitauksessa ja valjaissa. Hänellä on myös kolme koiraa: kaksi rescue-taustaista Espanjasta ja pieni rescuekoiravanhus Romaniasta. Aiemmin hänen elämäänsä ovat rikastuttaneet myös kolme suomenhevosta. Hanna rakastaa luonnossa liikkumista kissojen ja koirien kanssa ja iloitsee nähdessään hyvin hoidetun, onnellisen lemmikin viettämässä aikaa omistajansa kanssa.

Jade Lönnroos
on ammatiltaan pieneläimiin suuntautunut eläintenhoitaja ja toiminut jo useiden vuosien ajan eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoisena. Hänellä on kolme rescue-kissaa, jotka ulkoilevat lasitetulla parvekkeella. Jaden kotona asustaa myös kaksi kania, joilla on oma huone, sekä akaattikotiloita ja Madagaskarin sihiseviä torakoita. Eläinrakkaus juontaa juurensa lapsuudenkotiin maaseudulla, jossa kissojen lisäksi perheellä oli muun muassa lampaita, sauvasirkkoja ja undulaatteja. Vapaa-ajallaan Jade nauttii matkustamisesta, luonnosta ja vuoden kohokohta on jokavuotinen matka Norjaan.

Krista Karne
on jo lapsesta asti vastustanut kissojen vapaaksi päästämistä ja puhunut aktiivisesti kissojen vastuullisemman ulkoilun puolesta. Hänellä on kolme kissaa, jotka ulkoilevat valjaissa turvallisesti omistajansa kanssa. Krista on osallistunut Ukrainan eläimille suunnattuihin ruokakeräyksiin eri toimijoiden kautta sekä kuljettanut ja auttanut loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä viemällä niitä hoitoon. Hän tuntee suurta rakkautta luontoa kohtaan, erityisesti ukkonen ja revontulet ovat mukavaa katseltavaa.

Mella Karppinen
tunnetaan somessa yli kymmenen vuoden ajalta omalle tyylilleen uskollisena sekä aktiivisena vaikuttajana, joka edistää kissojen hyvinvointia ja turvallisuutta tinkimättömällä otteella. Hän opastaa vuosittain tuhansia kissanomistajia kohti vastuullisempaa ja parempaa kissanpitoa. Mella on tehnyt eläinsuojelutyötä jo kymmenen vuoden ajan. Hän on ollut perustamassa eläinsuojeluyhdistystä, toiminut hallituksessa, kummikotina ja auttanut yli 130 kissaa kohti parempaa elämää. Hänellä on kolme seniorikissaa, joista yksi on rescue-taustainen. Kissat ulkoilevat valjaissa, verkotetulla parvekkeella ja osan vuodesta on pääsy ulkotarhaan. Vapaa-ajallaan Mella laulaa karaokea, käy keikoilla, illanvietoissa sekä paljon myös elokuvissa.

Miia Pekkanen
toimii Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenenä ja nettisivuvastaavana. Hän on ollut mukana eläinsuojeluyhdistyksen tapahtumien järjestämisessä ja varainkeruussa. Tulevaisuudessa Miia aikoo osallistua yhdistystoimintaan entistä aktiivisemmin ja tarjoutua sijaiskotina kodittomille kissoille. Kotona hänellä on yksi oma kissa, joka ulkoilee valjaissa kesäisin. Vapaa-ajallaan Miia rakastaa luonnossa liikkumista ja kirjojen lukemista.

Pirre Hytönen
tunnetaan aktiivisena somekirjoittajana ja vapaana toimittajana. Hän on uskollinen palvelija kahdelle omalle kissalleen, jotka ulkoilevat lasitetulla parvekkeella. Viimeisten parin vuoden aikana Pirren ja hänen puolisonsa koti on toiminut sijaiskotina useille kissoille. Toistakymmentä populaatiotaustaista kissaa on saanut totutella ihmisiin heidän lempeässä ja kärsivällisessä hoidossaan. Tällä hetkellä kodissa majailee yksi ujopiimä, joka valmistautuu hiljalleen etsimään ikiomaa loppuelämän kotia. Pirre viihtyy sohvalla hyvän kirjan tai elokuvan parissa ja on onnistunut totuttamaan myös kissat musiikin ystäviksi, erityisesti ooppera soi usein taustalla. Ulkoilusta hän nauttii lähimetsässä, mustarastaan aarioita kuunnellen.