-
Mistä kissapopulaatiot saavat alkunsa?
•
Kissapopulaatiolla on lähtökohtaisesti aina omistaja. Pihapiiriin kertyvä populaatio Tyypillisin esimerkki kissapopulaation alusta on sellainen, että pihapiiriin alkaa ilmestyä vieraita, leikkaamattomia kissoja. Joku ihminen ryhtyy ruokkimaan niitä, mutta ei ota kissoja varsinaisesti lemmikeikseen tai huolehdi niistä muuten esimerkiksi leikkauttamalla. Kissoihin ei muodosteta välttämättä sen kummempaa suhdetta, että ne ottaisi esimerkiksi sisälle asuntoonsa talven ajaksi. Kun…
-
Pepsi, joka teki minusta kissaihmisen ja puolestapuhujan
•
Pepsi oli musta pikkuinen rääpäle, joka eli ensimmäiset kuukaudet puoliksi villiintyneenä pyhtääläisellä maatilalla. Pennun ensikosketus ihmiseen oli kun joku nappasi häntä niskasta ja onki pois viljasiilosta, jonka pohjalla emo yritti kannatella pikkuistaan. Siilon pohjalla oli vettä, joten hukkumisen uhka oli todellinen. Pepsi syntyi onnekseen kesällä. Luovutusiässä hän muutti kiltin kissakokeneen miehen rakkaaksi lemmikiksi. Minä…
-
Vaara hiipii ikkunasta
•
Perheeseemme kuuluu pieni koira ja lemmikkilintuja. Asuimme tapahtuman aikaan rivitalossa Turussa alueella, jossa on paljon kaupungin hälinää; isoja teitä ja paljon liikennettä. Tällaisella alueella ei uskoisi kenenkään päästävän mitään lemmikkiä kuljeksimaan yksikseen, mutta niin vain ihmiset ovat ajattelemattomia. Oli jokaviikkoinen siivouspäivä ja kaikki lintumme oli laitettu häkkeihin. Kun lintujen huone oli siivottu, kaikki ikkunat…
-
Mossen tarina
•
Metsän reunassa pikkukaupungin liepeillä on talo, jossa asuu kolme kissaa. Talon takana on tarha, jossa kissat voivat ulkoilla ja katsella elämää kankaalla, jossa kuljeskelevat niin peurat, jänikset, oravat kuin supikoirat. Eräänä iltana metsän eläinten joukkoon ilmestyi erikoinen kulkija: creme-valkoinen, raidallinen, paksuposkinen kolli. Kolli alkoi liikkua tarhan liepeillä öisin ja kertoa olemassaolostaan ja reviiristään kovaäänisesti.…
-
Voi onni ja autuus!
•
Olen asunut iät ja ajat maaseudulla, jossa kissat kulkevat vapaana – myös tontillani ja lampolassani, vaikka en niin tahtoisi. Muun muassa kilometrin päässä sijaitsevalta lypsykarjatilalta pihallani vieraili aivan liian usein navettakissa, joka ei aidatulle pihalleni tai lampolaani ollut lainkaan tervetullut. Muutin viitisen vuotta sitten naapurikuntaan ja hämmästelen edelleen sitä, että ihan lähitienoilla ei seikkaile…
-
Miksi maatalon tytöstä tuli sisäkissojen omistaja? Osa 3
•
Ensimmäisen ja toisen osan pääset lukemaan tästä: Osa 1: Miksi maatalon tytöstä tuli sisäkissojen omistaja?https://kissavastuu.fi/2025/02/20/miksi-maatalon-tytosta-tuli-sisakissojen-omistaja/ Osa 2: Miksi maatalon tytöstä tuli sisäkissojen omistaja? Osa 2https://kissavastuu.fi/2025/06/06/miksi-maatalon-tytosta-tuli-sisakissojen-omistaja-osa-2/ Kun olin vauva, äitini oli laittanut minut talon eteen ulos nukkumaan vaunuihin ja meni itse sisälle tekemään kotitöitään. Minua kaksi vuotta vanhempi isosiskoni tuli sanomaan äidille, että kisu leikkii…
-
Miten kissojen valvomattoman ulkoilun kieltäminen hyödyttäisi eläinsuojelutahoja?
•
Suomessa kodittomien ja heitteille jätettyjen kissojen määrä on vakava eläinsuojeluongelma. Eläinsuojeluyhdistykset- ja toimijat tekevät jatkuvasti työtä auttaakseen apua tarvitsevia kissoja, mutta resurssit ovat rajalliset. Kissojen valvomattoman ulkoilun kieltäminen toisi merkittävää helpotusta monille eläinsuojelutahoille. Se vähentäisi kodittomien kissojen määrää, pienentäisi loukkaantuneiden ja sairaiden kissojen hoitotarvetta, suojelisi luonnonvaraisia eläimiä, helpottaisi kadonneiden kissojen löytämistä ja vapauttaisi resursseja…
-
Miten kissojen kastrointi ja sterilointi vähentäisi kodittomien kissojen määrää?
•
Kissojen kastrointi ja sterilointi ovat tehokkaita keinoja vähentää kodittomien kissojen määrää. Leikkaamalla kissat ehkäistään ei-toivottuja pentuja, kissapopulaatioiden syntyä ja eläinsuojelutahojen ylikuormitusta. Miksi kissojen leikkaaminen on tärkeää? Kissan kastrointi ja sterilointi estävät lisääntymisen, mikä on avainasemassa kodittomien kissojen määrän vähentämisessä. Luonnossa elävät leikkaamattomat kissat lisääntyvät nopeasti: yksi leikkaamaton naaraskissa voi saada vuodessa useita pentueita, ja…
-
Mitä loisia ja sairauksia kissat voivat levittää vapaana liikkuessaan? Osa 4
•
Alkueläininfektiot ja sienet Lue aiemmat osat: Virukset ja bakteerit Sisä- ja ulkoloiset Ylempien hengitysteiden tulehdukset Isospora Isospora on yksi yleisimmistä suoliston alkueläinlajeista kissalla. Se tarttuu herkästi kissasta toiseen ja oireilee ripulina. Tartunnan kissa saa syömällä ympäristöstään tautia aiheuttavaa muotoa isosporasta. Isospora voi tarttua myös sellaiseen ihmiseen, jonka vastustuskyky on heikko. Cryptosporidium parvum Kryptosporidioosin aiheuttaa…
-
Tyhjän kupin tarina
•
Meille tulee kissanpentu. Pentu on aivan ihana, reipas ja aktiivinen. Asumme kaukana kaupungin vilskeestä pienellä kylällä, jossa asuu vain kourallinen ihmisiä. Kylä on rauhallinen ja siellä on niin vähän liikennettä, ettei siellä ole edes jalkakäytäviä. Ajan tapaan kuuluu, että kissat lasketaan yksinään ulos, joten niin meidänkin kissa lasketaan, vaikka olen asiasta täysin eri mieltä.…