•
Allu tuli minulle kuusi vuotta sitten eläinsuojeluyhdistykseltä. Allu oli ollut vapaasti ulkoileva kissa ennen yhdistykselle saapumistaan. Se klassinen tarina siis: vanhemman ihmisen luota oli haettu viisi kissaa. Allu ei ollut silloinkaan nuori kissa, kun adoptoin hänet ja nyt kuusi vuotta myöhemmin ajattelin, että olisi hyvä röntgenkuvata luusto. Shokki oli aikamoinen, sekä eläinklinikan henkilökunnalle, että…
•
Asun pienellä paikkakunnalla, ja toukokuussa 2011 ostin nykyisen pienen omakotitaloni toiveenani päästä asumaan rauhallisesti luonnon keskellä. Ajattelin saavani nauttia omasta pihasta ja hiljaisuudesta, mutta jo ensimmäisten kuukausien aikana sain huomata, ettei rauha ollutkaan itsestäänselvyys. Naapurustossa liikkui useita vapaasti ulkoilevia kissoja, jotka suorastaan ottivat pihapiirini haltuunsa. Naapurillani oli ainakin kolme mustaa kissaa, joista osa oli…
•
Minä halusin nuorena saada oman kissan ja perheemme koirakin kaipasi kaveria. Niinpä meille sitten muutti Matti. Hän oli alunperin sisäkissa. Minä olin itse aina ollut sitä mieltä, että kissat eivät saa ulkoilla valvomatta ja vaadin, että Matin pitäisi saada olla sisäkissa. Kerran perheemme lähti lomareissulle ja sisareni jäi kotiin kissavahdiksi. Matti yritti aina livahtaa…
•
Perjantaina 24.10.2025 klo 9 Maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti julkisen kuulemisen koskien kansalaisaloitettamme “Kissojen vapaana pitäminen kiellettävä”. Paikalla oli aloitetta edustamassa pitkän linjan eläinsuojeluaktiivi Jenni Laamanen Kissavastuusta sekä seuraavat tahot: • Maa- ja metsätalousministeriö: erityisasiantuntija Tiina Pullola ja hallitussihteeri Karin Cederlöf• Poliisihallitus: poliisitarkastaja Konsta Arvelin• Suomen riistakeskus: riistapäällikkö Mikko Toivola• SEY Suomen eläinsuojelu ry: asiantuntijatyön…
•
Meidän kissamme Elli ja Nemo ovat äiti ja poika, jotka olivat ennen todella läheisiä toisilleen. Kaikki muuttui marraskuun lopulla 2024, kun pihallamme alkoi jatkuvasti kulkea vapaasti ulkoileva kissa, joka lopulta keksi tulla ikkunalaudoille tuijottelemaan sisälle. Erityisesti Nemo koki turvattomuutta reagoi tähän voimakkaasti ja lopulta tapahtui se pahin, eli omien kissojemme välille syntyi vakava sijaisaggressiosta…
•
Monesti kissojen vapaan ulkoilun kannattajat tuo esiin näkemyksensä siitä, miten vierasta ulkoilevaa kissaa katsomalla voitaisiin tehdä päätös, että kyseessä on hyväkuntoinen ja terve kissa. Se on kuitenkin tosiasia, että näin ei todellisuudessa ole. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, jos kissasta näkee ulospäin sen olevan sairas, niin kyse voi pahimmillaan olla niin vakavasta sairaudesta, että kissan hyvinvoinnin ja…
•
Kissapopulaatiolla on lähtökohtaisesti aina omistaja. Pihapiiriin kertyvä populaatio Tyypillisin esimerkki kissapopulaation alusta on sellainen, että pihapiiriin alkaa ilmestyä vieraita, leikkaamattomia kissoja. Joku ihminen ryhtyy ruokkimaan niitä, mutta ei ota kissoja varsinaisesti lemmikeikseen tai huolehdi niistä muuten esimerkiksi leikkauttamalla. Kissoihin ei muodosteta välttämättä sen kummempaa suhdetta, että ne ottaisi esimerkiksi sisälle asuntoonsa talven ajaksi. Kun…
•
Pepsi oli musta pikkuinen rääpäle, joka eli ensimmäiset kuukaudet puoliksi villiintyneenä pyhtääläisellä maatilalla. Pennun ensikosketus ihmiseen oli kun joku nappasi häntä niskasta ja onki pois viljasiilosta, jonka pohjalla emo yritti kannatella pikkuistaan. Siilon pohjalla oli vettä, joten hukkumisen uhka oli todellinen. Pepsi syntyi onnekseen kesällä. Luovutusiässä hän muutti kiltin kissakokeneen miehen rakkaaksi lemmikiksi. Minä…
•
Perheeseemme kuuluu pieni koira ja lemmikkilintuja. Asuimme tapahtuman aikaan rivitalossa Turussa alueella, jossa on paljon kaupungin hälinää; isoja teitä ja paljon liikennettä. Tällaisella alueella ei uskoisi kenenkään päästävän mitään lemmikkiä kuljeksimaan yksikseen, mutta niin vain ihmiset ovat ajattelemattomia. Oli jokaviikkoinen siivouspäivä ja kaikki lintumme oli laitettu häkkeihin. Kun lintujen huone oli siivottu, kaikki ikkunat…
•
Metsän reunassa pikkukaupungin liepeillä on talo, jossa asuu kolme kissaa. Talon takana on tarha, jossa kissat voivat ulkoilla ja katsella elämää kankaalla, jossa kuljeskelevat niin peurat, jänikset, oravat kuin supikoirat. Eräänä iltana metsän eläinten joukkoon ilmestyi erikoinen kulkija: creme-valkoinen, raidallinen, paksuposkinen kolli. Kolli alkoi liikkua tarhan liepeillä öisin ja kertoa olemassaolostaan ja reviiristään kovaäänisesti.…