Kissojen taajamaturvallisuuden puolesta äänestettiin eduskunnassa 2.10.2026

•

Eduskunta käsitteli perjantaina 2.10.2026 Kissojen vapaana pitäminen kiellettävä -kansalaisaloitetta sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan siitä antamaa mietintöä ja lausumaehdotuksia. Varsinaista kansalaisaloitetta ei hyväksytty, mutta käsittely ei päättynyt siihen. Maa- ja metsätalousvaliokunta oli nostanut mietintöönsä lausuman ja mukana oli myös vastalausuma, jotka näet linkistä:

Eduskunta äänesti hyväksyen alkuperäisen lausuman puolesta, jonka mukaan kissoja koskevaa lainsäädäntöä tulee selkiyttää erityisesti taajamissa sekä kissarekisterin käyttöönotto. Esitys annetaan eduskunnalle vuoden 2029 loppuun mennessä.

Tämä on Kissavastuulle ja ennen kaikkea kissoille valtavan merkityksellinen askel. Sitä on vielä vaikea pukea sanoiksi, mutta kiittämään pystymme, toisiamme ja teitä kaikkia.

Kissavastuu haluaa kiittää lämpimästi kansanedustajia, jotka ovat olleet sekä alkuperäisen aloitteen puolella, että niitä, jotka äänestivät kissojen taajamaturvallisuuden edistämisen puolesta.

Kiitos myös maa- ja metsätalousvaliokunnalle asian perusteellisesta käsittelystä sekä asiantuntijoille, jotka osallistuivat aiheesta käytyyn keskusteluun.

Ja valtavan suuri kiitos kuuluu teille kaikille, jotka olette tämän matkan aikana puhuneet kissojen puolesta. Eläinsuojeluyhdistyksille, löytöeläinkodeille, yhteistyötahoille ja muille teille kissanystäville ja luonnosuojelijoille, jotka olette jakaneet tietoa, ottaneet yhteyttä päättäjiin ja pitäneet asiaa esillä.

Tätä keskustelua ei ole käyty turhaan ja se tulee jatkumaan!

Tänään otettiin askel kohti Suomea, jossa myös kissalla on oikeus turvallisempaan elämään, luonnonvaraisilla eläimillä parempaan suojaan ja naapureilla rauhaan omalla pihallaan.

Kissat ansaitsevat vastuullisen omistajan, joka huomioi nämä kaikki. Kiitos.