30 vuotta sitten minulla oli sellainen elämäni kissa. Maailman paras kissa mitä nuorella tytöllä voi olla.
Olin 11-vuotias kun Misse muutti meille pahvilaatikossa eräältä puutarhalta. Pitkäkarvainen maatiainen, kaunis kuin mikä. Ja se luonne. Opettelimme yhdessä temppuja ja teimme kaikkea kivaa kolmen vuoden ajan. Lähes joka ilta hain Missen kotiin yöksi jostakin. Yleensä naapurin tyhjästä navetasta tai ladon alta. Joskus tarvittiin haavikin että kissan sai kiinni ja kotiin yöksi. Oli ihan normaalia että kissa menee ulkona missä menee.
Kerran Misse tuli kotiin kehossaan useita reikiä. Eläinlääkäri totesi ne varislinnun tekemiksi, koska linnut puolustavat poikasiaan kissan hyökätessä pesään.
Kerran kissa tuli kotiin huutaen, koko vatsan alueella kammottava ruhjevamma, mustelma. Luulimme, että on jäänyt auton töytäisemäksi. Muutaman päivän kuluttua selvisi, että eräs henkilö naapurustosta olikin potkaissut Misseä. Minun kissaani joka ulkoili vapaana ja päivysti heidän pihalla puussa olleen linnunpöntön päällä. Siitäkin kissa tokeni. Kunnes eräänä aamuna, yhden ainoan kerran, lähti retkelleen toiseen suuntaan kuin yleensä. Sen kerran jälkeen palasi mustassa jätesäkissä kotiin.
Veljeni oli työmatkalla nähnyt kuinka Misse jäi pakettiauton alle. Veli tuli kertomaan kotiin heti ja kielsi minua menemästä katsomaan. Itkin hysteerisenä aamuna kun heräsin tähän uutiseen. Oli pakko nähdä Misse. En voinut uskoa todeksi sitä, että hän oli kuollut. Matkaa tielle oli sata metriä. Miksi mun Misse. Syytin pakettiauton kuskia siitä, että tappoi minun kissani. Kissasta ehjää oli vain pää ja toinen etutassu. Kaikki muu oli mössöä.
Misse haudattiin kotipihaan vain 3-vuotiaana. Siitä hetkestä päätin, että ikinä en enää kissaani päästä kulkemaan ulos yksin. Sen verran kovaa sattui kun menetin oman kissani.
Maalla asuttiin ja oli täysin normaalia, että kissat kulki miten sattui ja missä sattui. Jo ennen Misseä oli yksi kissamme jäänyt auton alle ja kuollut. Koska niitä nyt vaan kuolee autojen alle. Perusmeininkiä.
14-vuotiaana tajusin, että se ei todellakaan ole normaalia! Se ei ole perusmeininkiä! Omaa lemmikkiä ei vaaroille ehdoin tahdoin altisteta. Vahinkoja sattuu, mutta ne ainakin on minimoitu kun kissa ulkoilee valjaissa tai tarhassa. Lisäksi tajusin naapurin vihan kissaa kohtaan kun kissa kävi tappamassa lintuja vaikka kotona oli kipot täynnä ruokaa. Lisäksi tajusin sen ettei kissan kuolema ollut pakettiauton kuskin vika. Satasen vauhdissa et väistä yhtäkkiä pientareelta tielle säntäävää kissaa. Vika oli meidän, meidän koko perheen koska me sen kissan ulos päästimme.
Tapahtuma ei unohdu mielestäni koskaan. Lapselle aika kova kokemus mutta omalla kohdallani myös hemmetin opettavainen kokemus! Mistä olen tyytyväinen, niin siitä, että nykyään huolehdin lemmikeistäni parhaani mukaan enkä altista niitä turhaan ulkona vaaniville vaaroille.
Kiitos Misse, opetit paljon.
Teksti: Miu mau
Kirjoittaja on Kissavastuun vieraskynäilijä. Kirjoitus on osa sarjaa, jossa eri taustoista tulevat kirjoittajat jakavat näkemyksiään kissoista ja niiden hyvinvoinnista. Onko sinulla kissoihin liittyvä kertomus, jonka haluaisit jakaa muillekin? Ota yhteyttä: kissavastuu.info@gmail.com