Asun pienellä paikkakunnalla, ja toukokuussa 2011 ostin nykyisen pienen omakotitaloni toiveenani päästä asumaan rauhallisesti luonnon keskellä. Ajattelin saavani nauttia omasta pihasta ja hiljaisuudesta, mutta jo ensimmäisten kuukausien aikana sain huomata, ettei rauha ollutkaan itsestäänselvyys. Naapurustossa liikkui useita vapaasti ulkoilevia kissoja, jotka suorastaan ottivat pihapiirini haltuunsa.
Naapurillani oli ainakin kolme mustaa kissaa, joista osa oli leikkaamattomia. Tonttini maaperä oli kuivaa, hiekkapitoista mäntykangasta ja tästä syystä kissoille täydellinen paikka tehdä tarpeensa. Jätökset löytyivät talvella puuliiteristä ja kesällä kasvihuoneesta sekä rakennusten seinustoilta. Myös kukkapenkeissä oli usein kaivettuja poteroita, joiden myötä kukkasipulit nousivat mullan pintaan. Välillä kissojen merkkailu ylsi takaterassille ja avokuistille, ja joskus jopa roskapussi oli peittynyt kissanpissaan. Haju kulkeutui käsiin ja autoon asti, mikä teki arjesta epämiellyttävää.
Talvisin jäljet kulkivat selkeinä naapurin pihasta suoraan puuliiteriini ja sieltä takaisin, mikä osoitti, että ne käyttivät liiteriäni säännöllisenä käymälänä. Lämmitän taloa takalla, joten aina kun toin puita sisälle, koko mökki alkoi haista kissanpissalle. Koska minulla ei ollut omakohtaista tottumusta kissoihin, haju tuntui erityisen voimakkaalta ja häiritsevältä.
Alkuvuosina yritin pitää lintulautaa talvisin, mutta kissojen päivittäinen vaaniminen teki sen mahdottomaksi. Ne istuivat pihakuusen alla odottamassa sopivaa hetkeä ja tappoivat niin monta pikkulintua, että tuntui siltä kuin olisin ruokkinut lintuja niiden kuolemaan. Edes verkkoaita ei estänyt lintujen tappamista, joten luovuin viimein lintulaudasta kokonaan.
Myös luonnonvaraiset linnut saivat osansa kissojen saalistuksesta. Kesäisin löysin pihaltani puoliksi syötyjä tiaisia, rastaita ja västäräkkejä. Eiköhän kyse ollut kissojen tekosista, sillä luonnonvaraiset pedot syövät saaliinsa todennäköisesti huolellisemmin.
Pidin aikanaan myös lemmikkilintuja, kuten viiriäisiä ja undulaatteja, joille rakensin ulkotarhoja kesäksi. Vaikka häkeissä oli tuplaverkot, kissat onnistuivat repimään undulaatteja niiden läpi, kun nämä nukkuivat liian lähellä verkkoa. Laitoin loukun lintuhäkin viereen, ja tällä tavoin sain useammankin kissan loukutettua öisin.
Eräänä päivänä näin kylässä ollessani, kuinka vapaana ulkoileva kissa juoksi metsään ja nappasi oravanpoikasen. Se toi saaliin pihaan, heitteli sitä ilmaan ja antoi juosta hetken karkuun ennen kuin nappasi sen uudelleen kiinni. Lopulta se kyllästyi ja lähti hakemaan seuraavan poikasen. Haki vielä kolmannenkin ja leikki saaliillaan kunnes kolmaskin poikanen kuoli, joko vammoihinsa tai stressiin. Kun yritin pelastaa oravanpoikasia kissan kynsistä, kissa murisi ja olisi purrut minuakin jos en olisi väistynyt.
Tätä tapahtumaa en olisi uskonut itsekään, ellen olisi nähnyt omin silmin: kissa kynsi autoni kuskinoven kahvan ympäriltä naarmuille. Syyllinen ei jäänyt epäselväksi, sillä auton ympärillä ja ovessa oli selkeät kissan polkuanturoiden jäljet. Auton ovi naarmuuntui sekä kissan kynsistä että hiekasta. Joudun ajamaan hiekkateitä, joten autoni pinnassa on usein hiekkaa/hiekkapölyä.
Koirieni kanssa lenkillä kulkiessani kohtasin myös vaaratilanteita. Kaksi kertaa irtokissa yritti hyökätä tienvarsipusikosta suoraan koirieni kimppuun ja jouduin estämään sen jalallani. Onneksi kumpikaan koiristani ei loukkaantunut. Kerran jouduimme myös perääntymään rannalta, koska laiturilla ollut kissa sähisi ja murisi koirilleni uhkaavasti.
Myös taajama-alueella siskoni luona kohtasin epämiellyttävän yllätyksen, kun joulukinkku oli jätetty takakuistille jäähtymään grillin kuvun alle. Lumessa näkyi kissojen jälkiä, ja grillin ympärillä niitä oli vielä enemmän. Kinkusta oli raadeltu paloja grillin pohjan ilmanottoaukosta.
Pihaltani on löytynyt myös kissankakkoja, joissa oli lapamatoja, ja kerran koiranpentuni oli lähellä maistaa niitä. Tämä oli erityisen huolestuttavaa, sillä tiedän kissojen levittävän monia tauteja, myös ihmisille vaarallisia zoonooseja. En halua altistaa omia lemmikkejäni tai itseäni turhille riskeille.
On tärkeää muistaa, että vapaana ulkoilevat kissat aiheuttavat merkittäviä vahinkoja myös luonnolle. Olen itse nähnyt tai kuullut tapauksista, joissa kissa on tappanut liito-oravan, kärpän, lumikon, sinisorsan, jäniksen ja teeren. Lisäksi lukemattomat pienemmät linnut ja nisäkkäät päätyvät kissojen saaliiksi, erityisesti pesimäaikana. Tämä tuho on valitettavan yleistä, ja moni ei tule ajatelleeksi, miten suuri vaikutus kissoilla on paikalliseen ekosysteemiin.
Jos ihmetyttää miksi kirjoitin naapurin vapaasti ulkoilevien kissojen tekosista menneessä aikamuodossa, johtuu siitä, että näitä kolmea mustaa kissaa ei enää ole.
Naapuri tuli kerran perheineen ovelle ja uhkasi tuoda kissat minulle lopetettaviksi. Sanoin etten halua, että kissoja lopetetaan, että se ei ole oikea ratkaisu tähän ongelmaan. Yritin tarjota muita ratkaisuja, kuten ulkotarhan rakentamista, mutta heille ei käynyt mikään. He sanoivat, että kissoilla on oikeus liikkua vapaasti, ja jopa kehuivat, että on hyvä, jos kissat tappavat muita eläimiä pois pihapiiristä. Heidän ratkaisuehdotuksensa oli, että käyttäisin vesisuihkua tai soittaisin heille, jotta he voisivat tulla säikyttelemään kissoja pois. Tämä ei ollut minulle mikään ratkaisu, sillä en halunnut pihalleni juoksentelevien kissojen lisäksi myös naapuria perheineen.
Kiusa jatkui vuosia, kunnes loppui viimein. Erään toisen naapurin kautta kuulin, että mustien kissojen omistaja oli yrittänyt viedä ne eläinlääkärille lopetettaviksi. Joidenkin tietojen mukaan eläinlääkäri oli kieltäytynyt lopettamasta nuoria ja terveitä eläimiä. Toisen huhun mukaan omistajan sukulaismies olisi ampunut osan niistä. En tiedä, mikä kissojen todellinen kohtalo oli, mutta niitä ei ole enää näkynyt.
Olen vuosien aikana loukuttanut useita kissoja pihaltani ja vienyt ne löytöeläintaloon. Yksikään niistä ei ollut sirutettu, mikä vaikeutti omistajien etsimistä. Erityisesti mieleeni jäi pieni kilpikonnavärinen naaraskissa, jonka olin varma olevan erään toisen naapurin kissa, jota olin pitänyt sylissäni sen ollessa pentu. Soitin naapurille, mutta tämä oli jyrkästi sitä mieltä, ettei kissa ole heidän: ”Ei voi olla meidän kissa. Se ei koskaan lähde omasta pihasta minnekään!”. Hoidin kissaa viikon kylpyhuoneessani ja yritin löytää omistajaa, mutta tuloksetta. Lopulta vein sen löytöeläintaloon ja varmistin myöhemmin, että se oli saanut uuden kodin.
Olen vuosien aikana joutunut viemään myös auton alle jääneitä kissoja sirunlukuun ja etsimään omistajia. Valitettavasti on myös kokemusta ollut siitä, kun itse olen ajanut autolla, on ollut pimeää ja satanut vettä, jolloin joku kissa on huomaamatta syöksynyt tielle ja tilanne on ollut väistämätön.
Toivon vilpittömästi, että vapaana ja valvomatta ulkoilevien kissojen aika Suomessa olisi pian ohi. Kissat ansaitsevat turvallisen elämän. Vastuullinen ulkoilu ei veisi kissalta mitään pois, mutta se huomioisi todella paljon kaikkia ympärillä olevia.
Kirjoittaja on Kissavastuun vieraskynäilijä. Kirjoitus on osa sarjaa, jossa eri taustoista tulevat kirjoittajat jakavat näkemyksiään kissoista ja niiden hyvinvoinnista. Onko sinulla kissoihin liittyvä kertomus, jonka haluaisit jakaa muillekin? Ota yhteyttä: kissavastuu.info@gmail.com