Meille tulee kissanpentu. Pentu on aivan ihana, reipas ja aktiivinen. Asumme kaukana kaupungin vilskeestä pienellä kylällä, jossa asuu vain kourallinen ihmisiä. Kylä on rauhallinen ja siellä on niin vähän liikennettä, ettei siellä ole edes jalkakäytäviä. Ajan tapaan kuuluu, että kissat lasketaan yksinään ulos, joten niin meidänkin kissa lasketaan, vaikka olen asiasta täysin eri mieltä.
Tähän aikaan kissat suositellaan leikattavan vasta vuoden ikäisinä, joten kyllähän jokainen arvaa miten käy, jos leikkaamaton kissa ulkoilee valvomattomana. Eräänä päivänä siis kissa alkaa pyöristyä. Ehdotan, että veisimme kissan eläinlääkäriin, jotta tietäisimme sillä ja pennuilla olevan kaiken kunnossa. Äitini kertoo, ettei raskaana oleva kissa ole sama asia kuin raskaana oleva ihminen – kissaa ei tarvitse viedä eläinlääkäriin pentujen vuoksi. Olen eri mieltä, mutta minua ei kuunnella.
Aikaa kuluu, emon vatsa kasvaa ja se alkaa etsimään pesäpaikkaa. Laitamme korin keittiön sivupöydän alle ja se on kissalle mieluinen paikka. Eräänä aamuna hyvin varhain kissa herättää äitini. Synnytys on alkamassa. Äitini tulee herättämään minut ja olemme kissan seurana koko ajan. Pentuja tulee viisi. Emo on uupunut, mutta alkaa siitä huolimatta heti hoitamaan pentujaan.
Ihastun erityisesti yhteen pennuista todella nopeasti. Koska tunne on molemminpuolinen, haluan jättää sen omaksi kissakseni. Pentu saa nimekseen Raita. Laitan omaan huoneeseeni hiekkalaatikon sekä ruoka- ja vesikupit. Iltaisin huudan kissaani huoneeni ovelta ja Raita juoksee kovaa vauhtia nukkumaan kanssani.
Ajallaan muille pennuille aletaan etsiä uusia koteja. Suloiset, ilmaiset kissanpennut löytävätkin uudet kodit nopeasti. En vielä tiedä sitä, mutta suurin osa pennuista tulee katoamaan muutaman vuoden kuluessa. Se vain kuuluu asiaan, kissoja katoaa. Uusia saa aina tilalle.
En tahdo, että kissat ulkoilevat valvomattomana. Mielestäni kissoista kuuluu huolehtia aivan kuten muistakin lemmikeistä eikä niitä kuulu päästää ulos oman onnensa nojaan. Olen huolissani pedoista, autoista, väkivaltaisista ihmisistä ja muista vaaroista, joita yksin ulkona liikkuvat kissat kohtaavat. Mutta perheessäni ajatellaan toisin. Tietenkin kissa kuuluu yksinään ulos, näin on ollut iät ja ajat. Aivan kuin se tarkoittaisi, ettei mahdollisuutta muutokseen ole.
Kiellän kerta toisensa jälkeen vanhempiani päästämästä kissaani ulos. Kerta toisensa jälkeen kissani on ulkona. Kerta toisensa jälkeen haen kissani sisälle. Ja kerta toisensa jälkeen kissani palaa kotiin retkiltään.
Kunnes sitten eräänä päivänä ei enää palaa. Eikä seuraavana. Eikä sitä seuraavana.
Teen katoamisilmoituksia ja vien niitä joka puolelle.
Joku kertoo nähneensä pihassaan samanlaisen kissan ja ruokkivansa sitä. Äitini lainaa loukkua eläinsuojeluyhdistykseltä, laitamme sinne kissani oman kupin sekä ruokaa ja sitten odotamme. Tulee puhelu, kissa on loukussa. Äitini lähtee paikalle, mutta loukussa on väärä kissa – samanvärinen tosin kuin Raita. Koska tämä kissa ei ole meidän ja on talon asukkaan havaintojen mukaan koditon, tahtoo talon asukas ottaa tämän kissan itselleen, joten äitini jättää kissani ruokakupin sinne. En tietenkään ilahdu tästä, olihan se Raidan ruokakuppi ja tahdon pitää sen, jotta se olisi valmiina sitten kun Raita löytyy ja pääsee taas kotiin. Äidilleni kuppi on vain yksi kuppi, joita saa kaupasta lisää, mutta hän käy kuitenkin vaihtamassa kupin toiseen. Tuntuu, ettei kissallani ole tyhjään ruokakuppiin verrattuna paljoa enempää arvoa, koska uusia saa aina tilalle. Sekä kuppeja että kissoja.
Joku kertoo nähneensä samanlaisen kissan kuolleena läheisen valtatien varrella. Juoksen pimeässä talvi-illassa koko matkan valtatielle asti. Ylitän tien, astun hankeen ja alan kaivaa käsilläni. En ajattele, miten näkymätön olin autoille ylittäessäni valtatien, tai miten näkymätön olen nyt siinä pientareella. Kaivan hankea, etsin ja etsin, mutta Raitaa ei löydy mistään. Paleltaa ja käteni ovat aivan jäässä.
Joku kertoo nähneensä pihassaan samanlaisen kissan. Jopa linnuntietä pitkin paikka on todella kaukana, toisen kylän puolella asti, mutta tahdon tarkistaa kaikki vihjeet. Saavumme pihaan ja näen vilahduksen vaaleaa turkkia kissan juostessa pellon yli, pois pihasta. Huudan Raitaa ja juoksen sen perään kohti metsää, mutta kissa ei reagoi nimeensä. Kissa katoaa metsään. Kissa näytti Raidalta, joten käyn huutamassa ja etsimässä kissaani useamman kerran niillä tienoilla, mutta samaa kissaa ei näy tässä pihassa enää koskaan.
Olen yökylässä ystäväni luona. Äiti soittaa ja kertoo minua odottavasta yllätyksestä, muttei suostu kertomaan tarkemmin. Tämä ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa – Raita on löytynyt. Linja-autossa istuessa kotimatka tuntuu tällä kertaa loputtomalta, sillä en millään malttaisi odottaa, että saan nähdä jälleen kissani.
Avaan kotioven. Kotona on hiljaista, eikä Raitaa näy. Kävelen ripeästi huoneeni ovelle, Raita odottaa varmasti huoneessani. Avaan oven ja samassa valtava pettymyksen aalto pyyhkäisee ylitseni. Kaikki toivo ja odotus oli turhaa. Murrun epätoivoiseen itkuun.
Sade ja tuuli riepottelevat katoamisilmoituksia ja välillä jo ihmisetkin poistavat niitä vanhoina. Vien aina uudet tilalle, kunnes lopulta luovutan. Hiljalleen ilmoitukset katoavat, ja lopulta koittaa se päivä, kun viimeinenkin ilmoitus on poissa. Se sattuu ja tuntuu niin kovin lopulliselta.
En koskaan halunnut kissani ulkoilevan vapaasti. Olisin halunnut pitää Raidasta hyvää huolta. Kaikki tämä olisi ollut helposti estettävissä, mikäli minua vain olisi kuunneltu.
Vuosikymmenten myötä muistikuvat muuttuvat epäluotettaviksi, enkä enää osaa sanoa varmaksi, oliko näkemäni kissa varmasti omani. Mutta uskon edelleen nähneeni viimeisen vilauksen kissastani silloin. Sitä, miten Raita päätyi niin kauas toisen kylän puolelle, ei saa kukaan koskaan tietää. Kissani ruokakuppi on edelleen pahvilaatikossa. Se on kulkenut mukanani muutosta toiseen, tarpeettomana ja käyttämättömänä. En kuitenkaan halua luopua siitä, aivan kuin silloin menettäisin viimeisenkin konkreettisen asian, joka minulla on enää jäljellä omasta kissastani.
Kirjoittaja on Kissavastuun vieraskynäilijä. Kirjoitus on osa sarjaa, jossa eri taustoista tulevat kirjoittajat jakavat näkemyksiään kissoista ja niiden hyvinvoinnista. Onko sinulla kissoihin liittyvä kertomus, jonka haluaisit jakaa muillekin? Ota yhteyttä: kissavastuu.info@gmail.com